
Tänäkin keväänä Oulussa pelataan lentopallon pudotuspelejä! Isäntäjoukkue Kisko saa vieraakseen täksi kaudeksi 2-sarjasta nousseen Vaasan Kiiston, joka eteni tiukkojen vaiheiden jälkeen heti ensiyrittämällään 1-sarjan pudotuspeleihin. Ensimmäinen puolivälierä otellaan tulevana lauantaina Vaasassa, ja heti sunnuntaina välieriin menijä ratkaistaan klo 17.30 alkaen. Jos otteluvoitot ovat otteluparin jälkeen tasan, otellaan sunnuntai-illan ratoksi vielä kultainen erä, jonka voittaja etenee sarjan neljän parhaan joukkoon.
Isäntäjoukkue Kisko lähtee pleijareihin vakuuttavassa, koko kevätkauden ajan jatkuneessa, kymmenen ottelun voittoputkessa. Kahdessa viimeisessä ottelussaan Kisko sai tehdä täyden päivätyön vimmatusti pudotuspelipaikasta taistelleen Sampon ja vapautuneesti ilman panosta pelanneen Hukin peittoamisissa, mutta varmisti lopulta itselleen riittävän pistemäärän toiseen peräkkäiseen runkosarjavoittoon.
Kisko on päässyt pudotuspeleihin jokaisen neljän 1-sarjakautensa aikana. Ensimmäisellä kaudella (2021-22) tie nousi pystyyn puolivälierissä Kuortaneen Valmennuskeskusta vastaan. Kahden viimeisimmän kauden päätteeksi Kisko on pelannut 1-sarjan finaalissa, ensin Lempo-Volleyta ja viime keväänä Kuortaneen Murikoita vastaan. Molemmilla kerroilla ollaan jouduttu tyytymään hopeaan, joten tämän kauden huipennukseen lähdetään vain ja ainoastaan kirkastamaan mitalin väri kullaksi.
Vierasjoukkue Vaasan Kiisto nousi kuluvaksi kaudeksi 2-sarjasta porrasta ylemmäs, ja osoitti heti ansaitsevansa paikkansa ykkösessä. Sarjan alussa vaasalaiset saivat kylmää kyytiä ennakkosuosikeiksi kaavailluilta Lempolta ja Murikoilta, mutta tulevia päävastustajia Sampoa ja Iskua vastaan Kiisto pääsi jo alkukaudesta voittojen makuun. Joulutauon yli ulottuneessa seitsemän ottelun tappioputkessa tilanne alkoi näyttää jo melko heikolta pudotuspelejä ajatellen, mutta viljamaapainotteinen joukkue otti kreivin aikaan itseään niskasta kiinni. Runkosarjan viimeisestä kahdeksasta ottelusta kuusi päättyi voittoon. Jännitettävää riitti aina kalkkiviivoille asti, mutta viimeisen ottelun työvoitto sarjanelosesta Vantaa Ducksista sinetöi paikan sarjan kahdeksan parhaan joukossa.
Kiskon ja Kiiston välillä ei ole historiaa ennen kuluvaa kautta. Keskinäisten otteluiden saldo on Kiskolle tältä kaudelta 2-0, eräluvuin 6-1. Viime marraskuussa Kisko oli Ouluhallissa 345 katsojan edessä parempi suoraan kolmessa erässä, kun taas vasta pari viikkoa sitten Variskalla Kiisto vei toisen erän ja taisteli pitkään mukana. Lopulta Kisko oli jälleen vahvempi erin 1-3. Keskinäisissä otteluissa Kiskon kovimpina pistenikkareina kunnostautuivat hakkuri Janne Marttila (37 pistettä), yleispelaaja Aleksi Hänninen (23 pistettä), sekä keskitorjuja Miikku Makkonen (18 pistettä). Kiiston puolella vastaavat nimet ovat hakkuri Elias Kaijanto 25 pisteellä, sekä yleispelaajat Konsta (18 pistettä) ja Veeti Viljamaa (12 pistettä).
Vaasalaisille kova isku nähtiin jossain tammikuun 19. ja 22. päivän välillä, kun joukkueen ykköspyssy – vielä sunnuntaina 19.1. Pyynikin palloiluhallilla 31 pistettä 1-sarjaottelussa takonut yleispelaaja Nico Mäki-Valtari – kutsuttiin Tiikereiden Mestaruusliigajoukkueen rinkiin. Hakkuri Oskari Keskisen loukkaantuminen antoi Mäki-Valtarille näytön paikan liigahakkurina. Niin suuri menetys kuin siirto Kiistolle olikin, Tiikereille se oli oikea liikku. Heti ensimmäisessä ottelussa Valepaa vastaan 22 pistettä tauluun, ja tähän mennessä yhteensä yhdeksän ottelua karvan verran alle 20 pisteen keskiarvolla ovat sellaiset lukemat, että Mikko Keskisipilä myhäilee kentän laidalla hieroen partaansa. Juuri tämän jutun kirjoituspäivänä 22 vuotta täyttänyt Kiisto-kasvatti Mäki-Valtari kokeili siipiään liigassa jo aiemmilla kausilla Vantaa Ducksin riveissä hieman yli 50 ottelun ja 100 pisteen verran, mutta tällä kaudella voidaan puhua jo todellisesta läpimurrosta liigaan. Myös nuorukaisen merkityksestä Kiiston joukkueelle kertoo se, että vaikka Mäki-Valtari pelasi hieman yli puolet kaudesta (12 ottelua), on hän yhä runkosarjan päätteeksi joukkueensa toiseksi tehokkain pelaaja pisteiden valossa. Myös oululaisyleisölle Nico jää tutuksi lähinnä televisiokameroiden kautta, kummassakaan tämän kauden Kisko-ottelussa häntä ei kokoonpanossa näkynyt.
Ainoana Mäki-Valtarin edellä pistemäärässä on hakkurin paikan perinyt Elias Kaijanto. Myös yleispelaajan paikkaa sujuvasti hoitava Kaijanto on ollut joukkueen tukipilari eritoten runkosarjan loppua kohti. Pudotuspelipaikan kannalta elintärkeissä voitoissa Karpaaseja, Pälkänettä, Hukia ja Ducksia vastaan 20 pinnan rajan joka pelissä rikkonut Luolajan Kajastuksen kasvatti on tuttu näky myös junnumaajoukkueesta. Kiskoa vastaan kotikentällä jokunen viikko sitten Elias jäi pisteen päähän tuosta kahdenkympin rajasta, mutta marraskuussa Oulussa Kisko onnistui pimentämään nuorukaisen huomattavasti paremmin.
Jos jostain Vaasa tunnetaan lentopallokartalla, niin Viljamaista. Vanhemmille ikäpolville tutuimmat saattavat olla veljekset Hannu ja Jarmo, joista jälkimmäinen on kaivellut hiljokseen pelikenkiä naftaliinista ja autellut poikia kentällä vielä kuluvalla kaudellakin. Myöhemmille sukupolville uusi sato Viljamaita eivät varmasti ole jääneet huomaamatta. Hannun poika Viktor Viljamaa takoi palloa rataan Kuortaneen Murikoiden riveissä sen verran rivakkaa, että tuloksena tällä kaudella oli 1-sarjan pistepörssin kolmossija. Jarmon jälkikasvu on puolestaan kotiseuturakkaudesta vielä toistaiseksi Kiiston vihermustissa, ja veljekset Veeti sekä Konsta pitävät joukkuettaan pystyssä yleispelaajien paikoilla.
Joukkueen kantavia voimia löytyy myös molemminpuolin liberovaihtoa. Liberonpaidasta löytyy joukkueen kokeneinta kalustoa paitsi iän, myös liigakokemuksen osalta. 135 liigaottelua Tiikereiden riveissä edellisellä viidellä kaudella pelannut ja vuonna 2021 SM-pronssia sekä Suomen Cupin hopeaakin napannut 24-vuotias Mäkiluoma on edustanut tällä kaudella Tiikereitä vain yhden ottelun verran. Mies liikkuu myös joidenkin lähteiden mukaan jopa nopeammin kuin isäntien tuulennopea ja ikinuori liberokaksikko Kiilunen-Puolakka, mutta tähän ei ole saatu varmistusta.
Siltä toiselta puolelta sitä liberovaihtoa liigakokemusta löytyy kaudelta 2022-23 Tiikereiden riveistä myös keskitorjuja Jonatan Storgårdilta. Viiden ottelun verran, mutta kokemusta yhtä kaikki. 1-sarjassa ja Kiiston joukkueessa Storgård on tehnyt vakuuttavaa jälkeä, keskitorjujaksi vaikuttavat pistemäärät ovat seurausta vahvasta takakentästä, joka mahdollistaa passarikaksikolle Sakari Ahonen-Jami Hyöty parhaat mahdolliset aseet myös keskihyökkäyksille.
Tästä se taas lähtee. Pudotuspelit ovat alkaneet, ja on vuoden jännittävintä aikaa olla lentopallofani. Menossa on totta kai myös muut puolivälierät; runkosarjan kakkonen Murikat saa vastaansa taulukon seiskan Pälkäneen. Sarjakolmoselle Lempolle vastaan asettuu kuudenneksi sijoittunut PuMa-Volley, ja sijoille 4-5 sijoittuneet Ducks ja Karpaasti ratkaisevat viimeisen välieräjoukkueen. Jatko-ohjelmasta jo tässä vaiheessa sen verran, että välierävaihe tullaan pelaamaan heti seuraavana viikonloppuna eli 22.-23.3. Myös välierissä pelataan kaksi ottelua, ja tarvittaessa finalistit haetaan kultaisen erän kautta. Finaalivaiheen alustava aikahaarukka on 29.3.-6.4., jolloin 1-sarjan voittajaa kahden kokonaisen ottelun voittajasta.
Liput voit ostaa ennakkoon täältä. Alle 18-vuotiaille yhteistyökumppanimme PullaPirtti tarjoaa ilmaisen sisäänpääsyn myös pudotuspeleissä. Lippujen hinnat pleijareissa ovat 15€/12€, ja maksutapoina toimii niin lippukaupassa kuin ovella myös Epassi ja Smartum. Alennusryhmiä ovat opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet sekä Kalevan tilaajat. Jos haluat katsoa lämmittelyksi myös jo lauantain ottelun Vaasasta, voit ostaa lähetyksen tästä linkistä. Nähdään jälleen hallilla sunnuntaina!