
Kisko kesti ennakkosuosikin paineet, ja runkosarjan voittaja peittosi kahdeksanneksi sijoittuneen Vaasan Kiiston myös kotisalissaan erälukemin 3-1 (25-20, 25-20, 22-25, 25-13). Kun lauantain ensimmäinen osaottelu oli päättynyt samoin erälukemin, paineli Kisko välieriin suoraan kahdessa ottelussa. Välierävaiheessa vastustajaksi varmistui pian ottelun päättymisen jälkeen oman puolivälieräsarjansa voittanut Outokummun Partio eli tutummin Karpaasit. Välierät otellaan ensi viikonloppuna, lauantaina aloitellaan Outokummussa, ja sunnuntaina lopetellaan Ouluhallilla kello 18.00 alkaen.
Kotijoukkue joutui lähtemään viikonlopun puolivälieriin hieman muokatulla kokoonpanolla, kun taas Kiisto pääsi molempiin osaotteluihin täydellä kokoonpanolla. Jo pidemmän aikaa kokoonpanosta puuttuneen Jeremia Heinosen lisäksi viikonloppuna rosterista puuttuivat ulkomaankomennuksella siviilitöiden puitteissa ollut libero Petteri Kiilunen, sekä sairastunut Aleksi Hänninen. Poissaolijoita paikkaamaan näytönpaikkansa saivat alkukaudesta vähemmälle peliajalle jääneet Jyri Puolakka ja Markus Tammela. Ykkösjoukkueen kokoonpanoon nostettiin myös lisävahvistuksiksi 2-sarjajoukkueesta Ville Jurmu sekä Otto Parkkinen. Kumpaakaan ei kuitenkaan kentällä vielä tällä erää nähty, joten kummankin edustusoikeus myös 2-sarjan pudotuspeleissä säilyi. Vierasjoukkueen puolella ainoa pelaajistosta puuttunut nimi oli Jarmo Viljamaa, joka istui kuitenkin valmentajan tittelillä vaihtopenkin päässä.
Kiskon avaus: Jäntti, Marttila, Hakala, Tammela, Makkonen, Alajärvi, Puolakka (L).
Kiiston avaus: Hyöty, Kaijanto, Viljamaa K, Viljamaa Ve, Nevalainen, Storgård, Mäkiluoma (L).
Lauantaina Vaasan Variskalla pelatussa ensimmäisessä osaottelussa Kisko ei esittänyt kummempia otteita, mutta Kiisto päästi vieraansa hallitsemaan pelin kulkua runsailla virhesumillaan. Osittain sama laulu jatkui sunnuntaina Oulussa, mutta kotijoukkueen esitys oli jo piirun verran parempaa. Jonkin verran näkyi totta kai myös muutokset kokoonpanossa, mutta eritoten ottelun alussa Kiskon hakkuri Janne Marttila oli kentän isäntä paikallaan. Heti kärkeen kotijoukkueen viisi ensimmäistä pistettä ja yhteensä erässä yhdeksän kihausta merkkauttanut Marttila oli varsinkin vaikeissa paikoissa mies paikallaan. Myös vieraiden kuusi omaa virhettä kartuttivat kotijoukkueen pistetiliä, mutta erän loppupuolella virheitä ei vierailta enää nähty. Erää mentiin pisteen-parin erolla aina kahteenkymmeneen saakka, kunnes Kisko näytti hieman kovemman rutiininsa ja paineli peräkkäisillä pisteillään erän alkua selkeämpään erävoittoon. Vieraista erottautui edukseen lähes Marttilan tasoisen pistesaldon, 8 pistettä, taituroinut 17-vuotias yleispelaaja Konsta Viljamaa.
Toisessa erässä lähdettiin rikkonaisesti liikkeelle. Kiisto otti ensin pienen eron, jonka Kisko kuroi kiinni ja siirtyi vuorostaan muutaman pisteen johtoon. Molemmilta nähtiin runsaasti virheitä varsinkin syöttöruudussa, mutta erä sujui loppuun saakka Kiskon hienoisessa yliotteessa. Pisteiden valossa hieman yksin ensimmäisessä erässä jäänyt Marttila sai tulitukea 1-sarjan entisestä kuninkaasta Otso Hakalasta, joka takoi erään viisi pistettä, pisteen enemmän kuin Marttila. Vierailta nähtiin parikin syöttövaihtoa, kun jo ensimmäisessä erässä syöttämässä käyneet yleispelaaja Ville Järvi ja passari Sakari Ahonen kävivät kokeilemassa leijan purevuutta. Molempien putket jäivät kuitenkin yhteen syöttöön. Kotijoukkueelta syöttämässä kävivät puolestaan hakkuri Oskari Seppä ja keskitorjuja Aapo Huhtamäki, mutta niin ikään heidän syöttöputkensa tyrehtyivät jo alkuunsa. Kun vielä eiliseen verrattuna nuhaisesti ottelun alun esiintynyt hakkuri Elias Kaijanto sai tilanteessa 23-18 tehdä tilaa Roni Törmälle, oli vierailta kahden aikalisän lisäksi jo lähes kaikki vaihdotkin käytetty. Antikliimaktiseksi lopuksi viimeiset pisteet syntyivät syöttövirheillä, ja Kisko lähti pitkälle erätauolle 2-0 -johdossa. Vieraiden paras pistemies myös toisessa erässä oli Konsta Viljamaa kuudella pisteellään.
Pitkältä erätauolta tultiin takaisin ihan yhtä hermostuneesti kuin sinne lähdettiin. Neljä ensimmäistä palloa päättyivät virheisiin, mutta vierasjoukkue Kiisto tuli selvästi vielä taistelemaan voitosta. Jokaisen pallon perään sukellettiin ja niitä pelastettiin pelille uskomattomistakin paikoista, eikä kukaan ruumiillista tätä yhtä paljon kuin vieraiden parhaana palkittu kapteeni Aleksi Mäkiluoma. Luigi löysi tiensä pallon eteen paikassa kuin paikassa, ja kohdilleen napsuivat niin vastaanotot kuin hihapassit. Tällä esimerkillä Kiisto painelikin muutaman pinnan edellä erän alun. Myös passarinvaihto kokeneemmasta Jami Hyötystä 18-vuotiaaseen Sakari Ahoseen sekoitti kotijoukkueen pasmoja. Kisko raahautui kuitenkin vielä rinnalle ja ohi, mutta Kiiston perättäisillä omilla pisteillä vieraat pakottivat kotijoukkueen käskijä Sami Kurttilan turvautumaan jo toiseen aikalisäänsä tilanteessa 17-18. Tästä paineltiinkin vaihtopalloa aina tilanteeseen 21-23 saakka, kunnes vieraiden taistelupallon jälkeen keskitorjuja Aukusti Nevalaisen paukutettua pallon rataan vieraat saavuttivat illan ensimmäisen eräpallonsa. Kiskon kavennettua vieraiden puolella kenttää ilmeisesti nähtiin lätäkkö pelialueella isompana kuin verkkotuomari sen näki, ja vieraiden kenttäpuoliskolle osoitettiin tilanteessa 22-24 keltaista korttia viivytysvaroituksen merkiksi. Kortin katseleminen kuitenkin kannatti, hämäsi se ainakin sen verran isäntien Otso Hakalaa, että Otson syöttö tilanteen jälkeen painui hiuksenhienosti pitkäksi. Otso oli kuitenkin erässä joukkueensa tehokkain viidellä pinnallaan, vieraiden erän paras oli vuorostaan Veeti Viljamaa neljällä pinnalla.
Neljäs erä alkoi jälleen tasaisissa merkeissä, mutta tämä tulisi muuttumaan nopeasti. Janne Marttilan palattua syöttöruudussa hyppysyöttöön ja takoessa illan ensimmäisen ässänsä, lähti Kiisto aikalisälle tilanteessa 4-4. Tästä eteenpäin Janne piti syöttönsä paitsi ruudussa, myös äärimmäisen vaikeana vastustajan hihaosastolle. Neljä pinnaa myöhemmin vieraat olivat jo käyttäneet illan aikalisänsä, mutta Jannen syöttöputki ei ollut vieläkään ohi. Vasta pari pistettä myöhemmin Veeti Viljamaa onnistui kaivamaan taskustaan vastustamattoman pitkän viistokulman voimalyönnin, takoen Marttilan pitkän putken poikki. Kolmannen erän alusta saakka pelannut Sakari Ahonen sai käydä penkillä muutaman pallon ajan, mutta käsky kävi pian myös takaisin kentälle. Toisen erän lopusta myös tuttu hakkurivaihto toteutettiin myös neljännessä erässä, kun Kaijannon tilalle tuli Roni Törmä. Tässä vaiheessa Kiskolla oli kuitenkin jo pieni hurmos päällä, eikä vastustajan kikkapankista enää löytynyt keinoja sen pysäyttämiseen. Erän loppu olikin lähinnä kosmetiikkaa, ja Markus Tammela sai kunnian naulata Kiiston ensimmäiset 1-sarjan pudotuspelit yli kymmeneen vuoteen päätökseen puolivälierissä, ja Kiskolle lipun välierävaiheeseen.
Kotijoukkueen päävalmentaja Sami Kurttilan mietteet ottelusta:
Kolme erää meillä oli peli ihan hallussa koko ajan. Kolmannessa erässä nostettiin vähän jalkaa kaasulta ja annettiin aloite vastustajalle. Kolmannessa erässä meidän syöttö-vastaanotto heikkeni vähän, ja sitä kautta helpotettiin liikaa vastustajan peliä. Heidän passarivaihto puolestaan sekoitti hieman meidän torjunta-puolustusta. Kaikenkaikkiaan kuitenkin plusmerkkinen suoritus, tässä vaiheessa kautta tärkeintä on olla paras paikallaolijoista. Erityismaininnat Jyri Puolakalle ja Markus Tammelalle, jotka kantoivat hienosti vastuuta kun sitä tänään saivat. Heti huomenna jatketaan fysiikkatreenillä ja tiistaina palataan pajalle, jonne myös liittyy meidän työmatkalainen libero Kiilunenkin. Välieriä kohti lähdetään rakentamaan, sieltä on vastaan tulossa hyvä joukkue jolla syömähampaana sarjan eliittihakkuri ja pistepörssin ylivoimainen voittaja.
Yleispelaaja Markus Tammelan ajatukset pelistä:
Kiisto antoi hyvän vastuksen peliin, eikä päästänyt meitä helpolla. Joukkueelta aivan kelpo peli, mutta paremmin täytyy seuraavissa peleissä vielä pelata joukkueena, jos haluaa pärjätä. Omassa pelaamisessa hyökkäys oli nuhaista. Pienistä asioista kiinni, jotka hinkataan tulevissa treeneissä kuntoon.
Hieman tarkempaa statistiikkaa ottelusta:
Parhaina palkitut: Janne Marttila, Kisko ja Aleksi Mäkiluoma, Kiisto
Parhaat pistemiehet, Kisko: Janne Marttila 21/+19, Otso Hakala 19/+10, Markus Tammela 13/+1, Miikku Makkonen 6/+2.
Parhaat pistemiehet, Kiisto: Konsta Viljamaa 20/+8, Elias Kaijanto 11/+3, Jonatan Storgård 10/+7, Veeti Viljamaa 10/-1.
Ässäsyötöt: 6-5
Syöttövirheet: 12-13
Torjuntapisteet: 8-5
Hyökkäysprosentit: 48%-39%
Vastaanottoprosentit: 45%-48%.
Tässä vaiheessa kautta lepotauot tuppaavat jäämään lyhyiksi. Ensi viikonloppuna nimittäin mennään taas. Kuten jo aiemmin mainittua, 2-sarjasta noussut Karpaasit pehmitti viime vuotisen liigajoukkue Vantaa Ducksin lopulta ilman kultaista erää viidennen erän jatkopallojen jatkopalloilla, ja saa jäljellä olevista joukkueista heikoimmalla runkosarjan sijoituksellaan vastaansa runkosarjan voittaja Kiskon. Välieräsarjassa pelataan puolivälierien tapaan kaksi ottelua, ja tarvittaessa heti jälkimmäisen perään kultainen erä 25 pisteeseen, jonka voittajalle aukenee ovi 1-sarjan finaaliin. Karpaaseja vastaan otellaan ensimmäinen osaottelu Outokummussa lauantaina. Ottelun näkee LentisTV:n kautta täältä, ilmoitellaan alkamisaikaa meidän someissa kun se itekin tiedetään. Sunnuntaina sitten ratkaistaan lopullisesti finaaliinmenijä Ouluhallilla. Jännitysnäytelmä alkaa sitten kello 18.00, joten muistakaahan tulla paikalle. Nyt hetki henkeä ja kohta takaisin sorvin ääreen!