Kauden toisessa kotipelissä tahmea kotivoitto

Kotikentällään perinteisesti vahvoja esityksiä loihtinut Kisko oli yllättävänkin suurissa vaikeuksissa PuMa Volleyta vastaan. Peli oli molemmilta joukkueilta melkoista ailahtelua, jossa hyvien ja huonojen hetkien erot korostuivat paljon tavallista suuremmiksi. Sunnuntai-iltapäivän ratoksi nähtiin kuitenkin yleisöönmenevää ja jännittävää lentopalloa, josta kotijoukkue onnistui lopulta raapimaan voiton lukemin 3-2 (25-27, 25-15, 25-17, 20-25, 15-11).

Kotijoukkueen kokoonpanosta puuttui tänään kaksi nimeä. Viime viikosta pelikuntoon tervehtynyt Jeremia Heinonen matkusti keskitorjujapulaa potevan Kiskon 2-sarjajoukkueen mukana Kauhavalle, jossa kakkosjoukkue avasikin kautensa 3-0 -voitolla. Toinen poissaolija oli Janne Marttila, joka joutui jättämään pohjoisen reissun väliin siviilikiireiden vuoksi. Marttilan paikan hakkurina oli Kiskon avauksessa perinyt itseoikeutetusti Oskari ”Gäri” Seppä. Vieraat olivat liikkeellä kevennetyllä kokoonpanolla, josta olivat poissa Luka Laurell, Lauri Nokso-Koivisto ja Iikka Pahkamaa, jotka olivat Jermun tavoin ratkomassa 3-0 -voittoa PuMan 2-sarjajoukkueelle. Lisäksi poissa oli Justus Fredriksson, jolla Oulun reissua tärkeämmät velvoitteet olivat maanpuolustuksellista laatua.

Ensimmäistä erää isännät johtivat aina puolimatkan krouviin asti, jolloin kovaa vauhtia kohti täyttä pelikuntoa palautuva Miro Määttänen otti oman joukkueensa reppuselkään. Hakkurin paikalla pelannut Määttänen teki tilanteesta 12-12 eteenpäin vieraiden itse tekemästä kymmenestä pisteestä kuusi, koko erän teholukeman ollessa 7/+2. Joukkueensa parhaana palkittu Petri Hannola kiritti perässä tehoin 5/+4, ja vieraiden erän kaksi viimeistä omaa pistettä takonut Aaro Lepistö tehoin 4/+4. Erityisesti vastaanotossa haparoineen kotijoukkueen tehokkain oli joukkueensa parhaana palkittu, virheettömän erän pelannut Aleksi Hänninen (5/+5), perässä samalla pistemäärällä Otso Hakala (5/+3).

Kaksi seuraavaa erää taistelemaan tullut vierasjoukkue oli kuin varjo ensimmäisen erän esityksestä. Kotijoukkue varmisti ensimmäisen sarjapisteen antaen vieraille toiseen ja kolmanteen erään vain 15 ja 17 pistettä. Kotijoukkueen syömähampaana voittoerissä toimi yleispelaaja Otso Hakala yhteistehoin 11/+8, Aleksi Hännisen (7/+3) ja Leevi Alajärven (6/+5) tykittäessä tulitukena. Vierasjoukkueen rosteri näki elämää toisen ja kolmannen erän aikana, ensin Petri Hannola sai tehdä tilaa nuorelle Markus Maidlalle, mutta vaihto kesti lopulta vain viiden pallon ajan. Toisen erän tilanteessa 13-5 nähtiin illan ensimmäinen tuplavaihto, kun passari Onni Kalo ja hakkuri Miro Määttänen siirtyivät lepäämään, ja tilalle vaihdettiin passari Antti Kalo ja hakkuri Eelis Kauppi. Vaihdot eivät pelin kulkua juuri muuttaneet, ja isännät rallattelivat toisen erän voittoon 25-15. Kolmatta erää vieraat johtivat vielä tilanteessa 10-11, mutta vieraille sattui pidempi musta hetki, jonka jälkeen sekä hakkuri että passari oli jälleen vaihdettu, ja tilanne karannut jo 22-13 asti. Loppu oli lähinnä kosmetiikkaa, ja myös kotijoukkueelta nähtiin tuplavaihto, jossa Lasse Jäntti ja Oskari Seppä tekivät tilaa Markus Tammelalle ja Jussi Mäkiselle. Tämän jälkeen vieraat vaihtoivat vielä Nuutti Moilasen ja Markus Maidlaan ja isännät Otso Hakalan Arttu Lotvoseen, mutta Markus Tammelan moukari takasi Kiskolle ensimmäisen sarjapisteen lukemin 25-17.

Neljänteen erään PuMa tuli suorastaan tyrmäävällä startilla. Tilanteen 0-4 ja Kiskon aikalisän jälkeen vielä pari pinnaa ja taululla oli jo tennislukemat 0-6. Tästä sillasta kotijoukkueella oli suuria vaikeuksia kammeta itseään ylös, ja kolmannessa erässä nähty tuplavaihto tehtiin uudestaan eron noustessa jo seitsemään tilanteessa 3-10. Tässä tuplavaihdossa oli jo jonkin verran taikaa, ja eritoten Markus Tammelan ruudikkailla ratkaisuilla Kisko sananmukaisesti raahautui tasoihin molempien pistesarakkeen näyttäessä 13 pistettä. Omilla virheillä ja Miro Määttäsen (4/+2) fiksuilla ratkaisuilla PuMa kuitenkin kuroi jälleen muutaman pisteen eroa, ja vaikka vieraat yrittivätkin omien virheiden sumalla tarjota Kiskolle vielä paikkaa erän ratkaisuun, teki Nuutti Moilanen (5/+1) lopulta vaadittavat ratkaisut ja tasasi puntit sarjapisteiden osalta ja iltaan kääntyvässä sunnuntaissa nähtiin vielä viides erä. Kotijoukkuetta ajoittain hartioillaan kannatelleelle Aleksi Hänniselle sattui illan heikoin erä, Otso Hakalan pitäessä tasonsa jälleen tehoin 5/+3.

Viidennessä erässä kotijoukkueen Aleksi Hänninen ikään kuin sementoi itselleen parhaan pelaajan tittelin. Kiskon tilastoissa oli viimeisessä erässä vain kolme pisteentekijää; Aleksi Hänninen 7/+5, Otso Hakala 3/+3, ja vastustajan virhe. Vieraiden Miro Määttänen ja Petri Hannola ylsivät molemmat tehoihin 3/+1, mutta Kisko oli tälläkin kertaa lopussa vieraita kovempi. Vieraiden johtaessa erää vielä 8-9, alkoi Aleksi Hänninen -show. Kolme PuMan omaa virhettä ja Aleksin neljä pistettä päästivät kotijoukkueen ensimmäisenä eräpalloon, jonka takoi lopulta kenttään Otso Hakala.

Kotijoukkueen parhaana palkitun Aleksi Hännisen kommentit tiukan voiton jälkeen:

PuMaa vastaan oli aikamoista henkistä taistelua. Joukkueen peli ailahteli hirveästi, samoin kuin omakin peli, pääosin suorittaminen oli hyvää, mutta varsinkin hyökkäyspuolella tuli liikaa notkahduksia. Ei saatu omalla syötöllä tarpeeksi painetta vastustajan vastaanotolle, sitä täytyy joukkueena parantaa seuraavaan otteluun.

Hieman tarkempaa statistiikkaa pelistä

  • Kiskon parhaat pistemiehet: Otso Hakala 24/+17, Aleksi Hänninen 21/+10, Leevi Alajärvi 8/+6, Oskari Seppä 7/-1
  • PuMan parhaat pistemiehet: Miro Määttänen 19/+3, Petri Hannola 15/+2, Nuutti Moilanen 11/+2, Aaro Lepistö 8/+8
  • Ässäsyötöt: 7-8
  • Syöttövirheet: 12-10
  • Torjuntapisteet: 13-10
  • Hyökkäysprosentit: 42%-38%
  • Vastaanottoprosentit: 42%-46%

Kiskon valmentaja Sami Kurttila, miten peli meni?

Kotisalissa täytyy kyllä pystyä syöttämään paremmin. Meiltä pitäisi kyllä löytyä reilusti tämänpäiväistä enemmän hyökkäysvoimaa, vaikka Janne Marttila hyökkäyksestä puuttuikin. Hyökkäyksen pitäisi myös jakautua tasaisemmin. Joukkueelle tekee hyvää voittaa tiukkoja pelejä, mutta meidän täytyy kyllä puida syyt, miksi jouduttiin tähän tilanteeseen.

Millä keinoin PuMa teki teidän pelistä vaikeaa?

Vastustaja pelasi lähelle omaa maksimitasoa, me ei oltu sillä tasolla ku pitäis. Määttäsen Miro oli hienoa nähdä taas tositoimissa, vaikka matkaa huippukuntoon onkin varmasti vielä. Ei voida myöskään ajatella niin että kaikki pelit voitettais ihan pystyyn, se on ihan haihattelua.

Mihin tässä ottelussa voi olla tyytyväinen?

Jyri Puolakka. Kaveri on pelannu muistaakseni viimeksi 2019 sarjapelin (toim.huom. 3.3.2018 Raision Loimu 1 – Tapanilan Erä 1-3). Tuli kesken pelin ja pelas hienosti. Mahtavaa nähdä aitoa kilpailua liberon paikalla. Myös Hännisen Aleksi kantoi meitä tiukoissa paikoissa.

Kuinka matka jatkuu tästä eteenpäin?

Arkihan tässä tulee käytännössä heti, jatketaan ihan normaalisti. Voitto on aina voitto, mutta toki tästä parannettavaa jää ensi viikolle. Laadukkaan arjen ylläpitäminen, sen kautta ne voitot tai tappiot tulee.

Seuraava kotiottelu on jo viikon päästä, kun vanha kunnon East Volley saapuu (Helkalan harmiksi) Ouluhalliin vierailulle. Sunnuntaina 13.10. klo 15.00 pelataan taas, nyt vedetään hetki henkeä!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *