Saako vahva alku jatkoa Helsingin herrojen kustannuksella?

Kiskon ensimmäinen kotiottelu kaudella 2024-25 oli menestys, kun Outokummun Karpaasit kaatui suoraan kolmessa erässä. Tasan viikkoa myöhemmin eli sunnuntaina 6.10. klo 15.00. saadaankin sitte vieraita siltä kaikista isoimmalta kirkolta, kun PuMa Volley Helsingistä saapuu kautta aikain toista kertaa Ouluhallin parketille. Myös vierasjoukkue aloitti kautensa voitolla, tosin joutui vääntämään tosissaan 3-2 -kotivoitossaan Pälkäneestä. PuMa lähtee metsästämään myös ensimmäistä voittoaan Kiskosta. Viime kausi oli helsinkiläisille ensimmäinen 1-sarjatasolla eikä vielä viime kaudella Kiskon kaataminen onnistunut. Kotonaan PuMa pääsi erittäin lähelle, mutta ensimmäinen punainen päänahka jäi odottelemaan uutta mahdollisuutta tällä kaudella.

Kisko on saanut rosterinsa hienosti kasaan heti kauden alusta. Ensimmäisessä kotiottelussa koko miehistö oli jalkeilla lukuun ottamatta varotoimenpiteenä sairastumisen takia levännyttä Jeremia Heinosta. Tällä viikolla koko rosteri on jalkeilla ja kotijoukkue pääsee valmistautumaan Kehä 3:n kasvatteja vastaan melko optimaalisella tavalla. Peliaikaa myös jaettiin viime viikon lopulla käytännössä koko vaihtopenkille, joten tatsin pitäisi olla kohdallaan. Kentällä kävi jostain syystä myös Juse, jonka fokus oli totta kai sunnuntaina laserintarkasti oikeissa asioissa; siinä, että ennen ottelun alkua kuuluttajalla oli -92 -vuosimallin passareiden keskinäinen paremmuusjärjestys hallussa. Pienenä spoilerina mainittakoon että kyseisessä puheenvuorossa se paras EI ollut Tuomas Karjalainen.

Otetaanpa seuraavaksi hampaisiin vierasjoukkue. Häkellyttävän samana säilyneen kokoonpanon ainoat muutokset ovesta ulospäin ovat yleispelaaja Santeri Siren (uran päättyminen), keskitorjuja Aatu Vihola (Ducks), yleispelaaja Urho Rytsä ja hakkuri Aku Kauppi. Saapuvien puolella uusia nimiä ovat omista junioreista nousseet yleispelaaja Markus Maidla, hakkuri Luka Laurell ja keskitorjuja Iikka Pahkamaa. Suurelle yleisölle takuuvarmasti nimekkäin vahvistus on takavuosien Mestaruusliigan kovakätisin yleispelaaja Miro Määttänen. Määttäsen ura oli vahvassa nousukiidossa tien viedessä Vantaata isommille areenoile, Savo Volleyn kautta Sveitsin liigaan, mutta peliaika Sveitsissä jäi olemattomiin olkapään vaatiessa leikkaushoitoa. Toista tulemista nuorempi Määttäsen veljeksistä rakentaa nyt rauhassa kuljettuaan Keimolan Kaiun 2-sarjajoukkueen kautta takaisin kohti liigakenttiä.

Kuten valtaosa joukkueesta, jatkamassa on myös päävalmentajien päävalmentaja Ismo ”Iska” Tuominen. 25 vuotta sitten, eli viime vuosituhannen puolella, ensimmäisen valmennusmeriittinsä Salon Viesti-Trolleyn apuvalmentajana ansainnut Iska on valmentanut ympäri Suomea ja osittin jopa maailmaa siitä asti. Okei, ehkä maailman kiertäminen on vähän liioiteltua kun kyse on yhdestä kaudesta Saudi-Arabian liigassa, mutta vaikuttava kokemus yhtä kaikki. Saavutusten listalta löytyy myös Suomen mestaruus ja SM-hopeaa kaksin kappalein, sekä Suomen Cupin kulta ja hopea. Vähätellä ei myöskään voi Helsinki Volleyn naisjoukkueen nostamista liigaan vuonna 2021.

Passariosasto on Helsingissä säilynyt entisellään. Viime kauden tapaan passia sylkevät (lähes pelkästään) nelospaikalle Kalon veljekset Onni ja Antti, joskin Antin nimi loisti poissaolollaan avauspelin pöytäkirjasta. Vuonna 2006 syntynyt Lauri Nokso-Koivisto tulle todennäköisesti taistelemaan peliajasta toistaiseksi syöttövaihtojen kautta, mutta kokemukset kovista peleistä kertyvät vähitellen. Vaikka PuMan lähes maaginen tupla-Kalo-tupla-Kauppi -asetelma onkin täksi kaudeksi särkynyt, löytyy hakkurin paikalta vielä Kaupin veljeksistä nuorempi, Eelis. Viime kauden joukkueen tehokkain, isoveli Aku Kauppi, vaihtoi maisemaa ainakin toistaiseksi, eikä uutta osoitetta ainakaan tätä kirjoitettaessa ole tiedossa. Toisena hakkurina kauden aloittaa seuran huippulupaavan 2007-syntyneiden vuosikertaan kuuluva Luka Laurell. Kaupin syrjäyttäminen saattaakin tapahtua yllättävänkin nopeasti; viime sunnuntaina Laurell nappasi aloittavan hakkurin paikan Kaupilta tämän metsästettyä koko avauserän aikana yhden ainoan pisteen. Seuraavaan neljään erään Laurellille pinnoja ehtikin kertyä 13 kappaletta, joten kovinkaan kaukana perässä ei nuorukainen haikaile.

Yleispelaajista joukkueelta löytyy paljon nuoruutta, mutta kokemusta toistaiseksi aika hatarasti. Määttäsen mukaantulo tuo joukkueeseen rutkasti kokemusta hänen ollen porukan ainoa, jonka henkilötunnuksen alku- ja loppuosan välistä löytyy vielä viiva. Vielä viime sunnuntaina Miroa ei kentällä näkynyt, vaan päävastuun yp:n ristipaikoilla kantoivat porukan seuraavaksi vanhimmat Nuutti Moilanen ja Petri Hannola. Kaksikko onkin kulkenut pitkän tien yhdessä PuMa:n lisäksi esimerkiksi Keimolan Kaiun riveissä. Viime kaudella vain kaksi peliä armeijan harmaiden vuoksi kellottaneen Hannolan tilalla palloa takoi kenttään tämän kauden joukkueesta viime kauden pistepörssissä parhaiten sijoittunut Justus Fredriksson, ja tämä kolmikko taisteleekin varmasti tasapäisesti aloituskuusikon paikoista. Niinikään siihen lupaavaan 2007-syntyneiden ikäluokkaan kuuluva Markus Maidla sai jo ensimmäisen näytönpaikkansa viime sunnuntaina, ja takoikin viimeiseen erään 3 pistettä, joten myös häntä täytyy pitää tulevaisuudessa silmällä. Miro Määttäsen pelikunto sen sijaan on vielä toistaiseksi mysteeri, joka selvinnee tulevana sunnuntaina.

Viime kauden keskariosastolle ainoa kolhu oli liigastatuksen pelaajan Aatu Viholan menetys. Se toki kirvelikin sitten aika pahasti, varsinkin kun muutto tuli paikallisvastustaja Vantaa Ducksin riveihin. Kolmikko Riku Isomäki-Alex Novitsky-Aaro Lepistö jatkaa kuitenkin viime kaudesta. Varsinkin Novitsky näyttää myös jatkavan siitä mihin jäi, lähes sadan tehopisteen viime kauden päälle kirsikaksi sunnuntain kauden avauspelistä yleispelaaja Hannolan kanssa jaettu parhaan pistemiehen titteli 16 pinnalla. Toisen keskitorjujan vakanssi oli sunnuntain sarja-avauksessa hieman horjuvampi, sillä ensimmäiset kolme erä pelannut Aaro Lepistö kasasi 5 tehopistettä ja teki viimeiseen kahteen erään tilaa Riku Isomäelle, jonka saalis jäi 3 pisteeseen. Keskitorjujan paikkaa tavallisesti pelaava Iikka Pahtamaa toipui vielä kauden avauksessa alaraajavammasta normista poiketen liberon paidassa.

Liberona joukkueelta löytyy ehkä low-key joukkueen suurin tähti, yksi jo ennestään lupaavan ja jo paljon tässä jutussa suitsutetun 2007-ikäpolven lupaavimmista pelaajista, nimittäin Joona Katajamäki. Harvoin tapaa yhtä työteliästä junioria, Katajamäki on pelannut käytännössä aina D-pojista ja vuodesta 2018 alkaen oman ikäluokkansa lisäksi vielä kahden ylemmän ikäluokan pelit, ja siihen päälle vielä kesät biitsiä. Kuvitelkaapa että poika pelaa samana vuonna kolmea ikäluokkaa, mukaanlukien kahdet SM-finaalit ja kahdet alue-SM -kisat kauteen, koko viime kauden 1-sarjajoukkueensa liberona käytännössä yksin, ja vielä riittää energiaa tahkota kesä biitsiä ja siinäkin vielä ikäluokan finaaleissa sijalle 5. Hattua päästä tälle nuorelle herralle.

Ja loppuun päivän haastattelu. Lähdetäänkin sen kanssa täysin poikkeukselliselle linjalle, ja pyydetään kommentit uuden Kiskon tulemista sunnuntaina todistaneen tutun kiskolaisen miljoonamiehen, Jere Salmelan kommenteilla.

Jere Salmela, ripustit tossusi naulaan viime kevään hopeamitalin päätteeksi – miltä on tuntunut olla lentopalloeläkeläinen?

Stressi on helpottanut, olin ihan pirstaleina koko viime kauden. Vähän tekis mieli kentille, mutta ei minulle taitaisi olla mitään käyttöä noin kovassa joukkueessa…

Kuinka olet sitä mieltä Jere, sinähän olit tärkeä tekijä Kiskon nousussa ykkössarjan perältä kärkeen?

No tuo Aleksikin lyö tuota palloa niin hirveän kovaa, että miten tuommoselle voi muka pärjätä?

Äläpä vähättele itseäsi Jere-kulta.

Minulla ei se hihakaan kestä ja Kiilu ei enää näytä pystyvän yhtään auttamaan laitureita nostamisessa. Ainoa oikea paikka on eläkkeellä. En oo kenenkään tiellä.

Olet aina tervetullut takaisin, Jere. Kiitos kaikesta!

Ehkä huoltajaksi olisin mahtunut, mutta nyt siinäkin roolissa on tuo Sane niin ei minulla olisi mitään mahdollisuuksia sillekään pärjätä…

Niinpä niin…

Ottelu alkaa tuttuun tapaan sunnuntaina kello 15.00, mutta paikalla kannattaa olla luonnollisesti jo aikaisemmin. Voit ostaa liput jo valmiiksi tästä linkistä, ja osta samalla valmiiksi vaikka pullakahvitkin jonotusta vähentääksesi. Myös kausikortit ovat vielä tässä vaiheessa kautta erittäin relevantti vaihtoehto. Tällä kaudella meillä on myös ilo kertoa, että yhteistyökumppanimme PullaPirtti tarjoaa kaikille alle 18-vuotiaille maksuttoman pääsyn Kiskon miesten otteluihin. Maksutapoina toimii edelleen kortin ja käteisen lisäksi Smartum ja Epassi, jotka toimivat maksutapoina myös lippujen verkkokaupassa. Lippujen hinnat 12€/10€, aleryhminä opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet sekä Kalevan tilaajat. Nähdään taas hallilla!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *