Uusi aikakausi alkaa nyt
Helmikuun 12. päivä pääsimme kertomaan oululaiselle urheiluyleisölle merkittävän uutisen – Kiskon edustusjoukkue siirtyy osaksi AC Oulun yhteisöä. Tervetuloa laivastonsininen.
Neuvottelut AC Oulun kanssa aloitettiin jo syksyllä ja helmikuisena keskiviikkona nimet oli paperissa. Sopimuksen pääsimme julkaisemaan heti tuoreeltaan, sillä AC Oulu Volley Oy:n perustamisesta ehti ennen julkistustilaisuutta kulua vain minuutteja. Kausi pelattiin loppuun vielä niin sanotusti omin voimin, mutta nyt väri on vaihtunut.
Vaihdoksen myötä uusi aikakausi on alkanut. Kisko Marketing Department on vastannut joukkueen toiminnasta aina paikallissarjan kautta ykkössarjan kärkikastiin. Toiminnan kulmakivenä on ollut ottelutapahtuman kehittäminen ja vahva sometyö urheilun tukena. Samojen teemojen voi odottaa jatkuvan, sillä KMD jatkaa roolissaan. Nimeksi tosin uudelleenbrändäytyy ACO Marketing.
AC Oulu Volleyn ensimmäiset askeleet
Kiskon kausi päättyi jo liiankin tuttuun hopeaan. Urheilullisesti se tarkoittaa pelien jatkumista ykkössarjan puolella. Viime kausien aikana taustaorganisaatiomme on kuitenkin osoittanut kykynsä ja AC Oulun myötä voimme ottaa ensimmäisiä yhteisiä askeleita varmalla ja vakaalla poljennalla.
Tavoitteenamme on nousu Mestaruusliigaan mahdollisimman pian ja AC Oulu Volley onkin hakenut liigapaikkaa jo tulevalle kaudelle.
Liiganousua varten puitteet on kunnossa ja Oulun vetovoima myös pelaajamarkkinoilla on koettu kelvolliseksi. Joukkueen rakentaminen on jo aloitettu, mutta joukkueen julkaisua joudutaan odottelemaan sarjapaikan vahvistumiseen saakka. Varmaa kuitenkin on, että pelit ja työ urheilun eteen jatkuu sarjatasosta huolimatta.

Mitä AC Oulu Volley tuo suomalaiselle lentopalloilulle?
Me olemme Oulussa uskoneet lentopalloilun uuteen nousuun ja uskomme siihen yhä edelleen. Vuodesta 2022 alkaen Mestaruusliigasta on vuosittain pudonnut joukkue talousvaikeuksien vuoksi, mutta omalta osaltamme uskomme tuovamme lentopalloilulle uutta raikasta ilmettä.
”Suomalainen lentopallo tarvitsee uudenaikaista lähestymistapaa. Tuomme mielenkiintoa niin tapahtumissamme kuin somessa. Uskallamme katsoa peiliin ja kohdata sieltä löytyvät mahdollisuudet. Ajattelutapamme tukee tulevaisuuden urheilua, ainakin uskomme siihen vahvasti. Haluamme täyttää osaltamme suuren aukon, joka meille on kuin vaivihkaa syntynyt. Olemme aidosti kiinnostuneita viemään lentopalloa eteenpäin.” – Tomi Kuronen, AC Oulu Volleyn urheilutoimenjohtaja
Meillä on Suomessa kansainvälisesti kilpailukykyiset maajoukkueet ja kuten erityisesti keväisin olemme todenneet – nuoria tulevaisuuden lupauksia lajin parista löytyy. Nuorten tuominen urheilun ja lentopallon pariin vaatii paitsi esikuvia, myös valtavan määrän työtä kentällä. Oulun seudulla juniorityö on säilynyt hyvällä tasolla, toivottavasti pystymme innostamaan sekä nykyisiä, että uusia harrastajia.
Oulussa on puitteet urheilulliselle kehitykselle, mutta se vaatii ympärille harrastajien lisäksi kiinnostuneita katsojia ja yhteistyökumppaneita. Viime kaudella somekanavamme tuottivat yhteensä yli 17 miljoonaa näyttökertaa, kun edelliskauden vastaava lukema oli noin 3 miljoonaa. Kasvua on tavoiteltu monipuolisella sisällöllä ja tulevalla kaudella panostus tälle osa-alueelle jatkuu.
Myös ottelutapahtuma on kehittynyt ja tämän kevään finaaleihin lippuja myytiin kolmeen otteluun yhteensä yli 3000. Yhteistyökumppanimme saivat varmasti rahoilleensa vastinetta.
Monilla, ellei kaikilla, osa-alueilla on vielä paljon opittavaa, mutta toivottavasti esimerkkimme innostaa ja kannustaa kokeilemaan erilaisia tapoja toimia. Vaikka kokemuksen arvo on mittaamaton, ei rohkeutta ja avoimuutta kannata unohtaa.
Kevät tuo tullessaan paljon uutisia, kesä kurkistuksia kulissien taakse
Kuten jo aiemmin tuli todettua, sarjapaikan ja joukkueen julkaisun suhteen uutisoimme vasta asioiden taustalla varmistuttua. ACO Marketing ei kuitenkaan makaa laakereillaan, vaan valmistautuminen seuraavaan kauteen käy kuumana niin konttorilla, kuin sosiaalisen median puolellakin.
Uutena osa-alueena tulemme julkaisemaan enemmän materiaalia ”kulissien takaa”, vaikka jo nyt erityisesti TikTokin puolella on voinut nähdä välähdyksiä joukkueen arjesta.
Tulevalla kaudella olemme entistä paremmin tavoitettavissa ja ehkäpä somekontsan laatu jopa paranee hieman. Toiveita ja palautetta saa jatkossakin antaa niin kommenttikentissä, kuin inboxeissamme, otamme ne kaikki ilolla vastaan.
Näillä eväillä siis kesää kohti. Jännittävät ajat ovat käsillä, joten pysykää kyydissä!