
Aina yhtä kiihkeä ja tunnelmallinen rakkaiden vihollisten kohtaaminen ei jättänyt tälläkään kertaa kylmäksi. Kisko ja Lempo-Volley mittelivät tuliset neljä erää, mutta viideskään ei olisi pelitapahtumat huomioiden ollut mikään vääryys. Hieman verkkaisen alun jälkeen Kisko sai erä erältä paremmin juonesta kiinni, ja viimeisessä erässä vierasjoukkueesta alkoi jo paistaa pieni turhautuminen. Tasaisesta väännöstä huolimatta sarjapisteet jäivät kokonaisuudessaan Ouluun lukemin 3-1 (21-25, 25-23, 25-20, 25-18), ja Lempo joutui kotimatkalle kauden ensimmäinen tappioputki niskassaan.
Kiskon kevätkauden ensimmäisessä ja samalla toiseksi viimeisessä kotiottelussa vastassa oli toinen suurin satsauksin tähänkin kauteen lähtenyt sarjan kestomenestyjä. Molemmat ovat esiintyneet 1-sarjan finaaleissa kaksi kertaa, ja molempien tämän kauden joukkueet pursuavat liigakokemusta. Tästä liigakokemuksesta Lempo on joutunut antamaan hieman tasoitusta, kun joukkueen kokoonpanosta puuttuivat sunnuntaina jo kauden alusta saakka puuttuneet hakkuri Tuomas Sillanpää ja yleispelaaja Nico Nurmesniemi. Niin ikään toipilaana on marraskuusta saakka ollut toinen kokenut hakkuri Tino Vuori. Kotijoukkueen vahvuudesta puuttuivat tällä kertaa yleispelaaja Markus Tammela ja keskitorjuja Jeremia Heinonen. 2-sarjajoukkueesta Maken tilalle oli nostettu jo kauden kolmannen ottelunsa pelannut yleispelaaja Otto Parkkinen.
Kiskon avaus: Jäntti, Marttila, Hakala, Hänninen, Alajärvi, Makkonen, Kiilunen (L)
Lempon avaus: Lehtimäki, Montonen, Itänen, Vuorinen, Pöllänen, Vuorenmaa, Niemi (L).
Ensimmäisessä erässä Kiskolla oli vieraita enemmän käynnistymisvaikeuksia. Hurjasti omia virheitä tehnyt kotijoukkue päästi erän lipumaan lempääläisille turhankin helposti, tosin isoa osaa näytteli myös vakuuttavat 7 pistettä erässä tahkonnut vieraiden yleispelaaja Joel Itänen. Kiskon valmentaja Sami Kurttila yritti herätellä omiaan kahdella aikalisälläkin, mutta virhemäärää ei saatu erän edetessä laskemaan tarpeeksi pieneksi. Vaikka kotijoukkue jäikin alussa hieman telineisiin, näkyi pelaajien elekielestä kuitenkin jo erän jälkeen, että tänään pelataan pidempään kuin enää kaksi erää. Lopputulos kuitenkin suhteellisen tasainen 21-25.
Toisen erän alku vahvisti juurikin sitä mitä aiemmin nähtiin. Kiskon Otso Hakalan kolmen syötön putki, johon mahtui kaksi ässääkin, pakotti vieraiden käskijän Simo Puttosen joukkueineen aikalisälle jo 3-0 -tilanteessa. Ainakin ensimmäinen ässä yllätti vieraiden Joel Itäsen melko täydellisesti, pallo tuli suoraan Itäsen poskeen sellaista kyytiä ettei siihen jäänyt mitään mahdollisuutta väistää. Kisko pääsi parhaimmillaan jo kuuden pisteen karkumatkalle, mutta sitkeä vierasjoukkue kairasi itsensä kerta toisensa jälkeen aivan iholle varsinkin hakkurin paikalla pelanneen Niko Montosen vauhdikkailla olkavarren liikkeillä. Sen verran ruudikkaita nuo liikkeet olivatkin, että Montosen löytyä ykköspaikalta tilanteeksi 12-11 torjunnan käsien kautta, jäi Kiskon keskitorjuja Leevi Alajärvi pitelemään kämmentään äärimmäisen tuskaisen näköisenä. Tuskaisena ilme säilyi vielä pitkään sen jälkeen kun Leevi viittilöi itsensä vaihtoon lääkärin paikkailtavaksi. Tilalle tullut Aapo Huhtamäki toi joukkueen esityksiin uutta tuulta, ja eroksi taas muutama piste. Syöttövaihdoissa nähtiin erän aikana vielä Arttu Lotvonen sekä Oskari Seppä. Kisko palasi huolestuttavan näköisesti ensimmäisen erän kipupisteisiin päästäessään vieraat kahteen eri kertaan tasoihin, vieläpä jälkimmäisen kerran tilanteessa 23-23. Erityisesti torjunnan yläkäsiin lyönnin erikoismies Kasimir Vuorinen oli tiukoissa paikoissa mies paikallaan. Voi olla että erää olisi tahkottu jatkopalloilla vielä pitkäänkin, mutta Aatu Pölläsen syöttövirhe ja Arttu Lehtimäen pitkäksi venähtäneen passin seurauksena Kisko pääsi juhlimaan erän voittoa erän tapahtumiin nähden kovinkin helposti.
Kolmanteen erään lähdettiin hieman tunnustellen, etsien pelin suuntaa. Kisko otti erän alussa pienen johdon, jonka Lempo kiri käytännössä heti kiinni. Tasaisissa merkeissä mentiin aina Janne Marttilan syöttövuoroon asti tilanteessa 16-14. Marttilan tilalle syöttöruutuun astelikin vaihdosta Oskari Seppä, jonka vuorolla kotijoukkueen johto tuplaantui. Jälkimmäisen suorituksen, Itäsen leveäksi painuneen lyönnin, jälkeen tuomari otti vieraiden Kasimir Vuorisen puhutteluun, jonka päätteeksi Vuorinen sai ihastella illan ensimmäistä keltaista korttia. Vieraiden aikalisä heti perään, mutta murtopisteen jälkeen kotijoukkue pääsi jo ratkaisevan tuntuiselle karkumatkalle. Melko tukevasti teipattu Leevi Alajärvi teki paluun kentälle syöttövaihdon muodossa. Vaikka tämä syöttöputki jäi yhteen syöttöön, jatkoi Kisko silti kulkuaan. Kahden peräkkäisen Lempon pisteen jälkeen Kurttila rauhoitteli joukkojaan vielä aikalisällä. Vieraat takoivat vielä toiset kaksi peräkkäistä pistettä, mutta Sotkamon Sonni Miikku Makkonen päätti että eiköhän tässä oo pyristelyitä jo tarpeeksi katteltu, pannaan erä pakettiin. Kolme peräkkäistä hyökkäyspistettä, nimi nopeesti lehteen ja puolten vaihto.
Neljännessä erässä Kisko otti ottelun haltuun. Heti alkuun johto 6-2:een ja vieraiden käskijä otti liigassakin mitaleitakin voittaneen passari Arttu Lehtimäen jo toistamiseen vaihtoon. Lehtimäki ei silminnähden ollut tyytyväinen joko omiin otteisiinsa tai sitten valmentajan päätökseen, sen verran sadatellen kenttä jäi taakse. Ero pysyi samana aina tilanteeseen 12-8 asti, jolloin tulisieluisena tunnettu Aleksi ”Muukkonen” Hänninen sai katsella illan toista keltaista korttia. Tunnettahan näiden joukkueiden väliltä ei ole ikinä puuttunut, mutta mitä pidemmälle neljäs erä meni, sitä enemmän vieraiden otteista paistoi turhautuneisuus. Vielä kun tuurikaan ei oikein ollut kohdallaan, niin ottelun loppu oli vieraille aika tuskallinen. Puttonen yritti herätellä omiaan shokkihoidolla vaihtamalla vahvan ottelun pelanneen Joel Itäsen Daniel Heinoseen. Tämä herättelikin Lempoa hetken aikaa, mutta tietynlainen vääjäämättömyys paistoi ottelun lopusta. Kiskon ensimmäinen yritys ottelun ratkaisuun ei vielä tuottanut tulosta Lasse syötön painuessa maisemiin, mutta itse isäntä Janne Marttila peippasi neljännen erän kuvan mukaisesti kukkupallon luvattoman helposti vieraiden kenttään, ja kotijoukkueen juhlat olivat valmiit alkamaan.
Kiskon päävalmentaja Sami Kurttilan mietteet:
Hyvä kasvutarina pelin sisällä. Ottelun alussa meillä ei ollut sitä mitä tämä peli vaati, torjunta-puolustus ei toiminut ollenkaan ja pelattiin kärsimättömäksi. Onnistuttiin itse nostamaan pelin tasoa ja päästiin peliin kiinni. Vastustaja aloitti omalla tasollaan, me taas ei ja pelin vaade oli meiltä heikko. Tehtiin omaa juttua kärsivällisesti ja lopulta se kärsivällisyys palkittiin ja päästiin monella eri osa-alueella peliin mukaan. Peli vapautui sitä kautta. Ensi viikonloppuna ei ole peliä niin ensi viikko treenataan sitte kovempaa. Leevin tilanne ei ensitutkimusten perusteella vaikuta vakavalta, mutta seurataan tilannetta.
Kotijoukkueen parhaana palkitun libero Petteri Kiilusen kommentit:
Tänään lähdettiin hakemaan niskalenkkiä Lemposta, ja ajatuksena oli paitsi parantaa mahdollisuuksia runkosarjan voittoon myös testata, missä tällä hetkellä mennään pelillisesti. Lempo pisti puolustamisellaan ja arvaamattomalla hyökkäyspelillä meidät pahimmillaan tiukille, mutta lopulta tasainen esitys riitti tänään voittoon.
Hieman tarkempaa statistiikkaa ottelusta:
Parhaina palkitut: Petteri Kiilunen, Kisko, ja Jyri Niemi, Lempo
Parhaat pistemiehet, Kisko: Otso Hakala 19/+7, Aleksi Hänninen 18/+10, Janne Marttila 15/+10, Miikku Makkonen 9/+4.
Parhaat pistemiehet, Lempo: Niko Montonen 19/+4, Kasimir Vuorinen 11/+10, Joel Itänen 10/+-0, Aatu Pöllänen 7/+3.
Ässäsyötöt: 5-3
Syöttövirheet: 21-11
Torjuntapisteet: 9-6
Hyökkäysprosentit: 49%-43%
Vastaanottoprosentit: 54%-40%
Haluttu lopputulos Lempoa vastaan teki hyvää Kiskon play-off -haaveille. Koska Kuortane pelaa jatkuvasti yhden ottelun edellä, Kiskon paikka sarjataulukossa säilyy kakkosena. Eroa kolmossijaan ja Lempoon on nyt neljä pistettä. Nelossijan Karpaasit voivat vielä saavuttaa Kiskon jos samaan aikaan Karpaasit voittaa loput kuusi otteluaan ilman pistemenetyksiä ja Kisko ei saa enää lopuista viidestä ottelusta pistettäkään. Viides sija ja kotiedun menettäminen ei ole enää edes teoriassa mahdollista. Käytännössä Kisko siis pelaa realistisesti sijoista 1-3.
Kuten Kurttilan kommenteista kävi ilmi, tulevana viikonloppuna on Kiskolle harvinainen vapaa viikonloppu. Sitä seuraavat kolme viikonloppua pitävät sisällään sunnuntain vierasottelut, ja ensi kerran Ouluhallilla pelataan sunnuntaina 2.3. klo 15.00. Kyseessä on runkosarjan viimeinen kotiottelu, joten liput voit ostaa vaikka heti maanantaiaamuna täältä. Siinä samalla Eventiosta löytyy myös Kiskon mönkijäarvat, joita ostamalla voit voittaa esimerkiksi yli 6000€ arvoisen mönkijän tai jonkun pienemmistä voitoista. Vähintäänkin autat Kiskon toimintaa, josta kiitos jo etukäteen. Nyt hetken hengähdys ja palataan pajalle!