Lentopallon 1-sarja on jo kevätkaudenkin osalta pitkällä, sillä Kiskon pelattujen otteluiden määrä ylittää jo puolivälin. Kotiottelupainotteisen alkukauden vastapainoksi kevään aikana Oulussa pelataan kymmeneen viikkoon vain kaksi kotiottelua, kun syksyn aikana Cup-ottelu mukaan lukien niitä kertyi peräti 10 kappaletta. Ja kukapa sopisikaan paremmin palauttamaan Kiskon kotiottelukantaan kuin rakas arkkivihollinen, Lempo-Volley. Sunnuntaina 26.10. pilliin puhalletaan kello 16.00.
Koko Kiskon 1-sarjataipaleen ajan Lempo-Volley on ollut tasainen kilpakumppani, eikä joukkueiden välisistä mittelöistä ole tunnetta puuttunut. Kiskon ensimmäisen 1-sarjakauden 2021-22 kohtaamisissa molemmat joukkueet voittivat kotiottelunsa, ja tuolloin Lempo pääsi aina finaaliin saakka Kiskon taipaleen katketessa puolivälieriin. Seuraavalla kaudella 2022-23 Lempo oli parempi kaikissa neljässä kohtaamisessa, niin kahdessa runkosarjan kuin kahdessa finaalisarjan ottelussa. Surullista. Tuolloin Lempo eteni aina liigakarsintoihin asti, mutta edelliskaudella liigaan noussut Kyky-Betset säilytti lopulta sarjapaikkansa. Viime kaudella molemmat joukkueet voittivat kotiottelunsa niin runko- kuin jatkosarjassa, mutta kauden päätteeksi oli Kiskon vuoro voittaa välieräsarja puhtaasti 2-0. Tällä kaudella oteltiin kertaalleen Lempäälässä, jossa päädyttiin Lempon 3-2 -voittoon. Sarjataulukossakin ollaan luonnollisesti aivan peräkkäin sijoilla 2 ja 3, yhden sarjapisteen erolla.
Lempo-Volleyn peräsimessä nähtiin edellisen kolmen kauden ajan liigassakin meritoitunut moninkertainen SM-mitalisti Tuomas Alatalo. Tumppi ehti luotsata Lempon kahteen finaalipaikkaan ja yhteen 1-sarjan mestaruuteen, mutta kuluvalle kaudelle kultasormi päätti väistyä sekä Lempon miesten että naisten joukkueen peräsimestä. Tilalle siirtyi suoraan kentän puolelta rakkikoira tulinen yleispelaaja Simo Puttonen. Entistä huippupelaajaa löytyy muidenkin kauluspaitojen sisästä, kun valmentajan tittelillä treeneissä pyörivät lajilegendat Anssi Vesanen ja Tomi Rumpunen. Pelkästään valmennuskolmikolta löytyy liigakokemusta reippaasti yli tuhannen ottelun verran, mitalisadetta unohtamatta.
Lempäälän ylpeyden passariksi palasi tälle kaudelle vuoden syrjähypyn liigassa Savo Volleyn paidassa tehnyt Arttu Lehtimäki. Roimasti liigakokemusta Savon lisäksi Valepan riveistä kartuttanut pallonsylkijä otti Kiskon pelikirjasta mallia ja palasi hakemaan uutta nousua uralle 1-sarjasta, jossa hän piti jo edelliskaudella tuntumaa yllä pelaamalla tukun pelejä farmijoukkue Sampon paidassa. Kokemusta. Apupassari Ville Tuki aloittaa sinisissä jo viidennen kautensa, joista neljännen 1-sarjassa. Tehtävänjako on ollut selkeä; Lehtimäki on aloittanut ja pelannut ennakkoon haastavammiksi kaavaillut ottelut, kun taas Tuki on saanut peliaikaa lähinnä matalatempoisemmiksi noteeratuissa otteluissa. Myös Kiskoa vastaan lokakuun lopussa Lehtimäki kantoi passivastuun, ja odotettavissa on, että ilman sairasteluita sama toistuu myös sunnuntaina.
Lempon hakkuriosasto oli kauden alla sarjataso huomioiden pelottavaa luettavaa. Yksi sarjan parhaista hakkureista, Tuomas Sillanpää, sai kilpakumppaneikseen pitkän liigakokemuksen miehet, Tino Vuoren Akaalta (pikemminkin ”a.k.a. Kiskon pahoinpitelijä”) ja yleispelaaja-hakkuri Joel Itäsen Valepasta. Kauden edetessä vaihtoehdot ovat kuitenkin huvenneet silmissä. Sillanpään kauteen on mahtunut ainoastaan kauden kaksi ensimmäistä ottelua kokoonpanossa eikä yhtään tehtyä pistettä. Vuoren kausi on kestänyt seitsemän ottelua, joidenka jälkeen erinäiset vaivat ovat pitäneet kokeneen vaskoolihakkurin poissa kokoonpanosta marraskuun lopusta saakka. Itäsen lisäksi hakkurin tonttia on hallinnoinut myös yleispelaajan roolia ainakin ottelulehtisessä käyttävä Niko Montonen. Kaksikko on vaihdellut varsin sujuvasti pelipaikkoja pitkin kautta, ja löytyvätkin joukkueen sisäisen pistepörssin sijoilta yksi ja kaksi.
Liigakokemusta jo ennestään kokeneeseen rosteriin tuli yleispelaajan tontille merkittävä määrä lisää, kun Valepasta siirtynyt Itänen ja Hurrikaania edustanut Kasimir Vuorinen vaihtoivat sinivalkoisiin. Kauden alla kokemusta oli luvassa vielä enemmänkin, mutta Kokkolasta siirtynyt Nico Nurmesniemi ei ole pelannut Lempäälässä vielä erääkään. Vuorinen puolestaan on ottanut roolinsa haltuun ja pelannut kaikki joukkueen ottelut, ollen tässä vaiheessa kautta joukkueensa kolmanneksi tehokkain pistemies. Yllä mainittujen Montosen ja Itäsen lisäksi toista yleispelaajan paikkaa ovat pelanneet säännöllisen epäsäännöllisesti jo aiemmilta vuosilta tutut Daniel Heinonen ja Veeti Kosonen. Vuorisen ristipaikkaa, sen paremmin kuin hakkurin tonttia, ei ole saatu vakioitua. Kentällä on nähty jos jonkinlaista variaatiota, joten on vaikea ainakaan tässä vaiheessa arvioida ketkä aloittavat hakkurin ja toisen yleispelaajan paikoilla. Viimeisessä kahdessa ottelussa yleispelaajana on aloittanut Heinonen ja hakkurina Itänen, joten jos veikata täytyisi niin tällä mentäis.
Keskitorjujaosastosta 75% säilyi viime kaudesta ennallaan. Paidan napit ylös asti napittaneen Anssi Vesasen siirryttyä sikariportaaseen haettiin Aatu Pölläsen, Eetu Ahosen ja Aaro Keisasen rinnalle vielä varteenotettavaa haastajaa. Rooliin löytyikin vähän enemmän kuin haastaja, nimittäin viimeiset neljä kautta TuTo Volleyta edustanut, kauden 2022-23 Mestaruusliigan torjuntatilastonkin voittanut Tatu Vuorenmaa. Pöllänen on viime kauden tapaan luottoratsu, ja keskareiden tehokkain myös pisteiden valossa. Vuorenmaa on antanut muutaman pelin verran tasoitusta, mutta eritoten vahvalla syöttö- ja torjuntapelillään hän tekee joukkueen keskikaistasta yhden koko sarjan parhaista. Aapon kadoksissa ollut kaksoisveli Ahonen ja Keisanen ovat paikanneet hyvin näytönpaikan saatuaan, mutta normaaliolosuhteissa keskarien työnjako on selkeä.
Jo ennestään yhdelle sarjan vahvimmista tonteista hankittiin kakkosliberon liigamitat täyttävä vahvistus tuomaan laadun oheen laajuutta. Viime kaudelta tutulta Jami Törröltä löytyy toki liigakokemusta, mutta kilpailua on haluttu lisätä hopeisen maitojunapaluun tekevän Jyri Niemen muodossa. Jyri pelasi viime kaudella Akaassa Lasse joukkuekaverina. Kotijoukkueen libero-osaston tapaan Lempon liigakokemus on pääosin hankittu puolapuilla, mutta molemmat ovat sentään – kotijoukkueesta poikkeavasti – sarjan kärkeä. Jami on kokeneeksi liberoksi vielä melkoisen nuori, mikä on tärkeää, sillä ”liberon tulee olla nuori ja sähäkkä, ja siksi ikääntyvä libero-osasto ei ole hyvä, kun liberon pitäisi kuitenkin liikkua ja reagoida nopeasti.”
Kevätkaudella Kisko on tosiaan kotikentällä harvinainen näky, joten tulehan paikalle. Liput voit ostaa tuttuun tapaan ennakkoon täältä. PullaPirtti tarjoaa alle 18-vuotiaille ilmaisen sisäänpääsyn, ja maksutapoina toimii niin lippukaupassa kuin ovella myös Epassi ja Smartum. Lippujen hinnat 12€/10€, alennusryhminä opiskelijat, eläkeläiset, varusmiehet sekä Kalevan tilaajat. Lempoa vastaan pelataan aina tunteella ja tälläkin kertaa runkosarjasijoituksen kannalta tärkeistä pisteistä, joten varaahan sunnuntai huippulentikselle!