Oululaisen lentopalloväen odotus päättyy sunnuntaina, kun kausi starttaa Ouluhallilla klo 15:00. Vastaan asettuu sarjanousija Outokummun Karpaasit, joka pudotti 2-sarjan puolivälierissä Oulun Kiskon viime kaudella. Kotijoukkueen osalta viitteitä urheilullisesta kunnosta on saatu harjoituspelien myötä ja Peto Cupin mestaruus liigajoukkueita vastaan ei ainakaan laske odotuksia. Vierasjoukkue puolestaan on ladattu kokemuksella ja taidolla, kun rosterista löytyy mm. viime kaudella Mestaruusliigankin puolella säväyttänyt Ville Louhela.
Tarkempi otteluennakko kauden ensimmäisestä ottelusta julkaistaan vielä myöhemmin.
Takana hieno kausi – uudesta odotetaan vielä hienompaa
Keväällä kausi päättyi täyteen myydyssä Ouluhallissa hopeaan, mutta samalla Kiskon taustoilla alkoi uuden suunnittelu. Kausi 2023-24 piti sisällään siirtymän pienestä koulun salista isolle Ouluhallin kentälle, joka toi mukanaan kysymysmerkkejä ja mahdollisuuksia. Suurempi halli tarkoittaa suurempia kuluja, joten edelliskaudella startattu markkinoinnin kehitystyö laitettiin heti testiin.
Kuluja nosti myös halu tehdä lentopallo-ottelusta koko perheen yhteinen urheilutapahtuma. Valo-, ääni- ja videospektaakkelien lisäksi Ouluhallin parketilla nähtiin erilaisia versioita väliaikashow’sta ja yleisölle järjestettiin myös muutama isompi arvonta. Kauden päätteeksi yleisökeskiarvoksi muodostui 500 henkeä per ottelu, joten riski kannatti varsin hyvin.
Tulevan kauden suunnittelu startattiin lähes välittömästi kauden päätyttyä, toki joiltain osin jo sitä ennen. Edelliskauden hyvää tulosta haluttiin lähteä parantamaan, joten Tomi ”Peto” Kurosen johdolla Oulussa käärittiin hihat ja alettiin töihin. Keväällä järjestetyn Try Out -tapahtuman kautta rakensimme joukkueet 1- ja 2-sarjaan, jonka lisäksi pelaajasopimuksia haettiin Mestaruusliigan puolelta. Suurimpia saaliita ovat varmasti Janne Marttilan ja Lasse Jäntin siirtyminen Kiskon punaisiin, mutta katseita kannattaa suunnata myös liigassa pelanneisiin Aapo Huhtamäkeen ja Aleksi Hänniseen.
Uusien tulokkaiden lisäksi viime kauden runko on pysynyt vahvana, joten oululaisella yleisöllä on vain hyviä syitä odottaa joukkueelta parannusta viime kauden hopeaan.
Ottelutapahtuman kehitys jatkuu
Ouluhalli tarjoaa kokonsa puolesta hyvät mahdollisuudet entistä viihtyisämmän ottelutapahtuman rakentamiseen. Kisko Marketing Department (KMD) on kerännyt palautetta niin yleisöstä, kuin taustajoukoiltakin, jotta tapahtumaa saadaan kaikilta osin sujuvammaksi kokonaisuudeksi. Lisämaustetta tekemiseen on tuotu valo-, ääni- ja videospektaakkeleilla, eikä suunta tällä kaudella ole muuttunut tällekään kaudelle.
KMD:n lupaus tulevalle kaudelle onkin, että Oulun Kisko on ensi kaudella näkyvämpi, kuuluvampi ja parempi. Peto Cup toimi varsin hyvänä harjoituksena urheilullisen puolen lisäksi tapahtumapuolelle, jossa KMD vasta luo osaamistaan. Markkinointipuolella homma rullaa varsin mukavasti, kiitos Otso Hakalan ja yli 2 miljoonan näyttökerran hyppysyötön.
Tapahtumaa kehitetään jatkuvasti kauden aikana ja rohkaisemmekin antamaan meille lisää palautetta tapahtuman toimivuudesta. Toiminnan laajentuessa myös lisäkäsien tarve usein kasvaa, joten meihin voi olla yhteydessä myös niiltä tiimoin.
Kausikortteihin muutos
Tälle kaudelle kausikortteja tarjotaan kolmea versiota; Kausikortti sisältää runkosarjan, Kausikortti+ kaikki ykkössarjan kotipelit, VIP-kausikortti sisältää kaikki kotipelit ja lisäksi pullakahvit otteluissa. VIP:n osalta joudumme luopumaan suunnitelmasta järjestää Pregame -tapahtuma ruokailuineen tilaongelmien vuoksi. Kauden aikana tullaan kuitenkin järjestämään erillisiä Pregame -tapahtumia, joiden ajankohdista ja sisällöistä tiedotamme tarkemmin vastaisuudessa.
Lippujen hinnat runkosarjan peleihin tällä kaudella ovat 12/10€ ja mikäli haluat pitkällä erätauolla nauttia pullakahvit VIP-kahviosta, 16/14€.
Alle 18-vuotiaille ottelutapahtumat ovat ilmaisia, sillä yhteistyökumppanimme Pulla-Pirtti Oy tarjoaa liput alaikäisille koko kauden ajan.
Liput ensimmäiseen otteluun puolestaan täältä!