Perjantaina ratkaistaan 1-sarjan mestari Ouluhallilla

Kuortaneen Valmennuskeskuksen joukkue onnistui sunnuntaina aiheuttamaan Kiskolle koko kevätkauden ensimmäisen tappion 15 ottelun voittoputken jälkeen. Koko kauden mittakaavassakin tappio oli vasta neljäs, jos lasketaan mukaan myös tappio Suomen Cupin kolmannella kierroksella Tiikereitä vastaan. Täysin samanlainen historia on myös Murikoilla. Ainoa joukkue, joka on onnistunut Murikat 1-sarjassa tällä kaudella voittamaan, on juurikin Kisko, jolle sunnuntaina oli kyseessä kauden ensimmäinen tappio myös Murikoita vastaan. Kisko johtaa tämän kauden keskinäisiä kohtaamisia vielä 3-1. Maratontilastossa Murikat johtaa kuitenkin vielä, 17 keskinäisen ottelun jälkeen voittotilasto on 6-9 Murikoille.

Murikat on pelannut jo pari peliä enemmän tällä kaudella edettyään Suomen Cupissa aina välieriin asti. Toisella kierroksella Kiisto kaatui 0-3, ja kolmannella kierroksella nähtiin Cup-kauden ensimmäinen pommi, kun nuorisomaajoukkue kukisti liigajoukkue Kyky-Betsetin niin ikään kolmessa erässä. Tämä ei kuitenkaan jäänyt edes Cup-taipaleen viimeiseksi jymypaukuksi, vaan puolivälierissä kaatui vielä Kiskon pudottanut Kokkolan Tiikerit tutuin 0-3 -lukemin. Välierävaiheessa hallitseva Suomen mestari Hurrikaani Loimaa osoittautui lopulta liian isoksi vuoreksi kiivetä.

Viime vuoden tapaan, oululaiset lentopallojuhlat tyrehtyivät sunnuntaina Kuukasjärveen. Viime vuotisen Superfinaalin kapellimestarina toimi Kiskosta maailmalle ponkaissut Ville Kuukasjärvi, ja tänä vuonna kannun nostelun esteeksi asettui nuorempi veli Eeli, joka vielä viime vuonna oli samassa hallissa finaalin häviävän osapuolen Kiskon paidassa. Erinomaisen pelin sunnuntaina pelannut Eeli palkittiin toisen finaalin parhaana, eikä liene haihattelua odottaa, että tulevina vuosina Eeli jatkaa isoveljensä jäljissä liigakentille. Paitsi kovasta ja varmasta hyppysyötöstään, myös intensiteetistään tunnettu Eeli näytteli jo viikonlopun peleissä hauista entiselle kotijoukkueelleen paitsi taitavalla passipelillä, myös juksaamalla vastustajia niin vastapalloissa kuin omilla ratkaisuillaan. Työnsipä Eeli kertaalleen myös kiistapallotilanteessa pallon jopa Otso Hakalan syliin, ja väläytti entiselle joukkuekaverilleen sen jälkeen hieman pidempää tuijotustakin.

Toinen vieraiden voiton avaimista on yksi lajin lahjakkaimmista tulevaisuuden nimistä, Viktor Viljamaa. Maineikkaan lentopallosuvun vesan serkut Veeti ja Konsta ovat Kiiston paidassa eittämättä myös tulevaisuuden huippunimiä, mutta nuoresta asti juniorimaajoukkueessa esiintynyt Viktor on vielä oman sukunsakin mittapuulla poikkeusyksilö. Tästä on nähtävissä erinomainen esimerkki myös siinä, että hakkurin paikalla suurimman osan kaudesta tuhoisaa jälkeä hakannut Viki on pelannut avauksessa yleispelaajana Kasper Vesasen loukattua nilkkansa puolivälierissä Pälkänettä vastaan. Vaikka vielä lauantaina Viljamaan hiha vielä hieman tärisi muun joukkueen tapaan 21% vastaanotolla, keräsi Viki hienosti itsensä toiseen finaaliin, tuplaten vastaanottotehonsa 43%:iin.

Avaukseen päässyt Ville Keronen ei yltänyt viikonloppuna Viljamaan kaltaiseen lentoon hakkurin paikalla, keräten kahteen ottelun hieman kädenlämpöiset tehot 14/+2. Yksi joukkueen tärkeistä palasista oli loppukaudesta juurikin Anssi Vesasen poika Kasper, joka ainakin vielä viime viikonloppuna pysytteli visusti verkkarit päällä apuvalmentajan tittelillä. Vesasen pelikunto tulevana perjantaina onkin yksi viikon isoista kysymyksistä. Toisen yleispelaajan paikalla jo viime vuonna Kiskon paidassa väläytellyt Kaapo Vanhatupa näytti Eelin tapaan entisille joukkuekavereilleen, että kehitystä on tapahtunut. Lauantaina joukkueensa tehokkain pistemies ja parhaana palkittu Kaapo keräsi koko viikonloppuna tehot 35/+13, ja hoiteli vastaanotonkin yli 40% teholla.

Eritoten sunnuntaina Murikat pääsivät erinomaisen vastaanottopelin ja kotijoukkueen hieman lepsun syöttöpelin seurauksena juhlimaan keskikaistalta luvattoman paljon. Keskareista Janne Kolehmainen torjui kolme kertaa ja paukutti palloa rataan kahdeksan kertaa keräten tehot 11/+7, kun taas ristipaikalla Lauri Ahvenjärvi pääsi päättämään hyökkäyksen kuusi kertaa. Molempien hyökkäysteho oli 67%. Ainakin allekirjoittanut taisi aikaisemmassa ennakossa hieman parjata juuri keskipelin laatua, joten nenille tuli siinäkin suhteessa. Peliaikaa näki myös kolmas Kiskon paidasta viime kaudella tutusta kolmikosta, kun Riku Kaaretkoski kävi syöttelemässä erittäin hankalaa leijasyöttöään Kiskon kovia kokeneelle vastanotolle. Myöhään lauantai-iltana Ouluun saapuneen Rikun jaloissa saattoi hieman painaa edellispäivän kolme B-juniorien peliä, mutta pääsipä Rehtori toisessa erässä myös etukentälle.

Hienon työn teki menneenä viikonloppuna myös juuri parahiksi finaaleihin takaisin pelikuntoon toipunut libero Panu Salmijärvi. Lauantaina Salmijärvi hoiteli vielä enimmäkseen vastaanottoruutua, kun toinen libero Ville Vainio pyyhälsi kentällä puolustavan liberon roolissa. Sunnuntaina Panu oli vallannut molemmat roolit, ja vieläpä millä tavalla. Panu hoiteli vastaanoton vakuuttavasti molemmissa peleissä, varsinkin sunnuntaina jolloin pallot nousivat Eelin mielipaikkaan 64%:n tarkkuudella. Tämän lisäksi sunnuntaina nähtiin vielä kuinka Panu pisti kroppaa likoon asettumalla Kiskon koviempien pyssyjen hyökkäysten eteen milloin milläkin ruumiinosalla, ja pelastamalla palloja mahdottoman näköisistä paikoista. Sitkeys paistoi koko Kuortaneen joukkueen otteista, mutta Salmijärvi on tämän taistelun ruumiillistuma.

Nyt voidaan unohtaa kaikki jatkospekulaatiot ja pelata vain ja ainoastaan sillä ajatuksella, että mestaruus ratkeaa perjantaina. Viimeisen pallon voittanut on 1-sarjan mestari vuosimallia 2024-25. Kiskon voittaessa tämä tarkoittaa liigakarsintapelejä Raision Loimua vastaan, Kuortaneen voittaessa kaikkien kolmen kausi päättyy perjantaihin. Naisten 1-sarjan mestari Raision Urheilijat ei käyttänyt mahdollisuuttaan karsia paikasta Mestaruusliigaan, joten olisi tervetullutta saada karsinnat aikaan miesten puolella. Tämä on totta kai vain turhaa spekulointia, kumpikaan kentällä olevista joukkueista ei varmasti anna sen vaikuttaa tekemiseensä, eikä armoa tunneta suuntaan eikä toiseen. Vaikka Murikat eivät liigaan voi tai halua nousta, pelaavat tulevaisuudentoivot vain ja ainoastaan voitosta ja kunniasta. Ja toki hieman myös mestaruuspokaalista, jota on varmaan ihan mukava kattella kun kävelee Lentopallo-areenalle treeneihin.

Haastatellaan viimeistä 1-sarjan ottelua varten joukkueen pitkäaikaista tukipilaria, libero Petteri Kiilusta.


Kiilu, olitko jo valmistautunu voittojuhliin sunnuntaina?



Osittain oli odotus että ollaan kovia ja kairataan. Kaveri tuli tasasemmin ja kovemmalla vastaanotolla ku aikasemmin. Ei oltu ihan valmiita että Murikat nostais ihan noin paljon tasoaan. Vahva toive oli että ois nostettu kannua, mutta ei vielä mitään juhlatiloja ollu varattuna.


Millä keinoin ne kultajuhlat sitte tulee?


Syöttö pitää saada lähemmäs lauantain tasoa, ja pään täytyy kestää paremmin. Tietenki ois bonusta että kaikki pelaajat pysyis ehjinä ja terveinä.


Minkälainen on viikon valmistautumisohjelma?


Maanantai ihan lepopäivä, tiistaina kova lajitreeni. Keskiviikkona herkistellään fysiikalla tai hieronnalla jos joku semmosta kaipaa. Torstaina enimmäkseen pelitaktiikkaa, ja kuviot varmistellaan perjantaita varten. Perjantaina vielä aamutreeni ja viimeset videot.


Onko sulla/joukkueella taikauskoa peliin valmistautumisessa?


Ei onneksi tässä joukkueessa. Vuosien varrella tullu kaikenlaisia vastaan, mutta tässä joukkueessa ei luojan kiitos ole. Kaikenmaailman suihkuttelijoita on ollu. Joillaki on täytyny käydä tiettyyn aikaan päivästä suihkussa, toisilla ennen peliä ynnä muuta.


Minkälainen on Kiilun pelipäivän rutiini?


Ei oo mitään erityisempiä. Ei tässä iässä enää pysy rytmi. Aikalailla tasan neljä tuntia ennen peliä tulee joka kerta syötyä, muuten mennään aika fiilispohjalta.


Oisko heittää suositusta pelipäivän pastasta?


No tää on toki sovellettu mut suunnilleen näin:

Vain-laiskat-ja-saamattomat-tekee-uunikanapasta
– 2 valkosipulin kynttä
– kanan fileesuikale marinadilla (valitse suosikkisi, mutta marinadi pakollinen)
– 2dl Arla chili ruokakerma
– 2dl kasvirasvasekoite 10%
– ripaus Maizenaa
– suola, valkopippuri, valkosipulijauhe
– ruikkaus sitruunamehua ja valkoviinietikkaa
– tuoretta timjamia

Murskaa ja paista valkosipuli öljyssä – lisää kana, ja paista kypsäksi. Lisää Maizena ja pyöräytä. Lisää chilikerma ja anna hautua hetki. Lisää toinen ”kerma” ja mausteet. Sekaan tuoretta timjamia (lisää vasta, kun kastike muuten valmis!). Pastaksi linguine. Keitä riittävän kauan (älä liikaa), pyöräytä pannulle kanan kaveriksi ja anna koko komeuden muhia jälkilämmöllä 5-10min.

Perjantain otteluun ollaan varattu juuri päivitetty 1012 kappaleen erä 10€ hintaisia ennakkolippuja. Kun määrä tulee täyteen on loppujen lippujen hinta normaali 15€/12€, jotka ovat hinnat myös ovella. Tämä ei koske alle 18-vuotiaita, joille PullaPirtti tarjoaa edelleen ilmaisen sisäänpääsyn. Käythän kuitenkin lunastamassa ilmaisen lipun myös alle 18-vuotiaille, perjantaina koetellaan toivottavasti Ouluhallin katsomon kokonaiskapasiteettia joten ennakkoon lunastaminen helpottaa meidän lipunmyyntiä huomattavasti. Lisäkannustimena Suihkosen Niko lupasi maajoukkueen pelipaitansa arvottavaksi kaikkien ennakkolipun ostaneiden ja lunastaneiden kesken, jos tuo 1012 lipun erä menee myydään loppuun. Lippukauppaan pääset tästä linkistä. Nähdään perjantaina hallilla vielä viimeisen kerran ainakin 1-sarjan merkeissä!

3 ajatusta aiheesta “Perjantaina ratkaistaan 1-sarjan mestari Ouluhallilla”

  1. ’Maamme’ on kyllä aika naurettava juttu tässä yhteydessä. Ei pelata Suomen mestaruudesta… Tekopyhää amerikan apinointia ja pönätystä. Pallo kenttään ja se on siinä.

    1. Moi Pekka, ja kiitos palautteesta. Liiton alaisissa sarjoissa on ollut tapana esittää finaalipeleissä Maamme-laulu, ja sen jälkeen pistellä palloa kenttään. Hyvää kevään jatkoa!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *